LOTTOMIES VATULOI


Lottomaailman ihmeistä ja ihmeellisyyksistä.
Lottomiehellä ei ole rasitteenaan varhaiskasvatus, aikuiskoulutus eikä akateeminen sivistys. Suurin opetus mitä Lottomies on saanut, lapsuudessa ihan oikeutetusti saatu selkäsauna, potkut työmaalta ja ollut rikospoliisin kuulustelussa. Perinnöksi saatu Savolainen mieli ja Savolainen kieli.

Kaiken mitä lottomies kirjoittaa täyttää perustuslain ja vastuu siirtyy lukijalle!


LOTTOMIES vatuloi totuuksista, joista mikään media ei uskalla uutisoida saati kirjoittaa, koska peliyhtiön toimii mafian tavoin ja sen lonkerot ulottuvat mediaan asti. Medialle uhkapelimaailmassa on vain KAUNIITA, ROHKEITA JA MILJOONAVOITTAJIA!

Kaikki mistä LOTTOMIES vatuloi perustuu matemaattisiin faktoihin ja on todistettavissa. Vatulointi ei ole mikään ohje, eikä varoitus loton pelaamiselle. Jokainen taho voi muodostaa vatuloinnista oman mielipiteensä ja käsityksensä.

Aloitetaan vuoden 2023 vatulointi loton voittoihin oikeuttavista osumatuloskaavioista. Osumatuloskaavio on varmasti suurimmalle osalle lottoajista vieras käsite, vaikka sen pitäisi olla itsestään selviö. Kerrotaan mikä osumatuloskaavio on ja miten se koskettaa jokaista lottoajaa. Tietysti jos lottoaja haluaa lottorivilleen - EI YHTÄÄN OIKEIN, OSUMATULOSKAAVIOLLA EI OLE MITÄÄN MERKITYSTÄ!

Suurin osa lottoajista ei tunnu ymmärtävän sitä loton matemaattista perustekijää, että lotossa on olemassa kaksi eri tekijää, rivi jolta valittavat numerot voidaan valita ja rivi joka lottoarvonnassa ”arvotaan”. Tällä matemaattisella loton perustekijällä on huijattu ja tullaan huijaamaan lottoajaa niin kauan, kunnes lottoajat sisäistävät, MIKÄ OSUMATULOSKAAVIO ON ja mikä merkitys osumatuloskaaviolla lottoajalle on.

Kahdessa taulukossa on sekä varsinaisten ja lisänumero oikein osumatulosten osumatuloskaaviot. Osumatuloskaavioiden ymmärtäminen ja tulkinta onnistuu pelkällä kansakoulu alla ja tuulipuku yllä oppimäärällä, eikä siihen tarvita tämän kädenhuitoja opetusministerin, koulutusta pitää lisätä oppijaksoja. Että se ministerille tiedoksi jos ei satu sitä tietämään?

Ensimmäisessä taulukossa on arvontakierroksen 2023/21 varsinaisten numeroiden osumatuloskaaviot. Oikeassa reunassa rivi joka kertoo osumatuloskaavion määrittämän rivimäärän lottorivejä. Osion rivimäärät saattavat olla epäilyttäviä, mutta ne ovat oikein laskettuja.  
SUORITETTAVA LOTTOARVONTA PISTÄÄ MIETTIMÄÄN ? 

JOS LOTOSSA VOITTAMINEN EI OLE ONNISTUNUT, KANNATTAA HUOLELLA JA JÄRJELLÄ LUKEA SIVUN VOITTAMISEN EDELLYTYKSET. SIELLÄ KERROTAAN MATEMAATTISET EDELLYTYKSET VOITTAMISEEN.

VALITETTAVASTI TEKSI SAATTAA "ROMUTTAA" UNELMAT MILJOONISTA.
SE ON TUTKITTU JA TESTATTU, ETTÄ NE JOTKA EIVÄT LOTTOA OVAT VOITTAJIA. JOS ET SITÄ USKO, LAITA 100 TONNIA LOTTOON, NIIN SAAT YHTEYDENOTON PELIYHTIÖLTÄ? 
VAROITUS EI KANNATA KOKEILLA!!!!


SEITSEMÄN PERÄTTÄISEN NUMERON MYYTTI


Lottoajille on uskoteltu, että seitsemän ensimmäistä numeroa (1 – 7) lottorivi on arvonnassa yhtä todennäköinen kuin jokin muukin rivi. Se on vain jäänyt kertomatta, että vastaavia rivejä on yhteensä 34. Näidenkin rivien on siis oltava arvonnassa yhtä todennäköisiä. Moni lottoaja on uskonut mitä jopa mediassa on hehkutettu.

Kyseistä riviä ei ole vielä arvottu. Kyllä sekin onnistuu tarpeeksi kehittyneellä arvontalaitteistolla – mitä se sitten tarkoittaakin. 
Kuinka kyseisillä riveillä voittaisi lotossa. Rivejä on verrattu 318 lottoarvontaan.
Kyllä riveilläkin ”voittaisi”, mutta vain näitä pienempiä ”voittoja”. Testaus on osoittanut, että kyseisillä riveillä osumatulokset noudattavat samaa jakaumaa kuin vastaavalla määrällä satunnaisia hajarivejä. Mistä tämä sitten kertoo? ”Alan mies” kyllä tietää sen, mutta pelaajat jotka uskovat myytteihin sitä ei voi edes ”rautalangasta” vääntää!

 VATULOIDAAN! 





c) 2019, Kaikki oikeudet pidätetään